Voiko 4,2 Miljoonaa Euroa Olla Kokeilu?

4,2 miljoonaa euroa pyörätiehen - puretaan 2 vuoden jälkeen pois!

Voiko 4,2 Miljoonaa Euroa Olla Kokeilu?

Esplanadin pyöräväylä on puhuttanut moneen kertaan vuosien saatossa. Päättäjien tehtävänä on toteuttaa kaupunkilaisten tahtoa, mutta tässä on taas taidettu mennä isolla kädellä sitä vastaan! Pyöräily on loistava asia keskustassa, siitä ei toki ole kysymys, kannatan ehdottomasti pyöräilyn lisäämistä, mutta on toki tosiasia, että pyöriä kaupungilla liikkuu paljon vähemmän kuin autoja, ja Esplanadien tapauksessa puhutaan merkittävistä kulkuväylistä paitsi kaupunkiin, niin myös satamiin ja niistä pois. Mikä merkillisintä, puhutaan autoteistä, jonka välissä kulkee leveä puisto, joka tarjoaa hyvät kävelyväylät, ja joita olisi voinut ehkä kevyemmin kustannuksin kehittää myös pyöräilijöille? Hyvä kaupunki on kaikille tasapuolinen, ja noinkin merkittävä autoilun haittaaminen ei voi olla kaupungin eduksi, kuitenkin, ei ole nähtävissä, että autoilu vähenee, päinvastoin, ja tulevaisuudessa poistettujen autoväylien palauttaminen autoille tulee olemaan järjettömän hintaista!

Alueen yrittäjät kokeilu vastaan

Lisäksi, alueen yrittäjät ovat olleet muutosta vastaan, ja silti se runnottiin läpi! Alueen vetovoima väheni ja liiketoiminta vaikeutui. Ja asia, josta harvoin kukaan puhuu: mitä enemmän autoja seisotetaan pakkassäässä, sitä enemmän pakokaasuja ne kaupunkiin jättävät! Se ei ole sitä vihreää siirtymää. Ei toki pidä unohtaa, että kaupunki on joissain kohdin sallinut terasseja, joilla saattaa olla kulkua haittaavaa vaikutusta, esim. Erottajalla, ja nämä tulee tarkastella aina tapauskohtaisesti: kesä-Helsinki kaipaa terasseja!

Tässä kohtaa puhutaan laajalti ”kokeilusta”. Tämä kokeilu maksoi meille Helsinkiläisille tämän hetken arvion mukaan 4,2 miljoonaa euroa! Itse en voi ymmärtää sanoja ”kokeilu” ja ”4,2 miljoonaa” samassa lauseessa, ja kokeilun sijaan puhuisin mitä pahimmista mokasta! Ei näin meidän kaupunkilaisten asioita voi hoitaa, että kokeillaan miljoona sinne, ja toinen tänne.

Kaiken muun lisäksi nyt viimeisimpänä puhuttaa se, että ns. kokeilu pilasi aiemmista puheista huolimatta arvokkaiksi nimetyt nupukivet, joita nyt joudutaan lähteä korvaamaan uusilla tulevien remonttien yhteydessä. Vaikka olenkin vain LVI-insinööri, olisin voinut kertoa, että ilman mitään laakerointikerrosta eivät kivet pysy ehjänä, jollei niiden pintaan jätetä selkeän paksua asfalttikerrosta odottamaan kulumista pois.

Ja kuten alussa jo totesin, en toki ole missään nimessä pyöräväyliä ja pyöräilyä vastaan! Mutta kuten sanottu, hyvä kaupunki on tasa-arvoinen kaikille, siis myös autoilijoille, ja ei ole kenenkään edun mukaista purkaa olevia väyliä pois, ennen kuin uusia väyliä on olemassa, on se sitten paljon puhuttu kaupunkitunneli, tai jotain muuta. Asumme kuitenkin kaupungissa, jossa on keskustassa kaiken muun lisäksi myös kolme satamaa, ja ennen kuin näiden liikenne on järjestetty uudelleen, ei tule autoilua haitata yhtään enempää, kuin mitä sille on jo tehty. Kokeilujen sijaan tulee tehdä laaja-alainen suunnitelma pitkälle tulevaisuuteen siitä, miten kaupungissa liikutaan, ja alkaa määrätietoisesti rakentamaan sitä niin, että kenenkään liikkumista ei estetä, vaan ainoastaan parannetaan!


Tulevaisuuden Helsinki rakennetaan tänään.

Muista seurata kampanjaani sosiaalisessa mediassa, ja tilaa uutiskirje alta saadaksesi uusimmat päivitykset, tapahtumat ja kuulumiset suoraan sähköpostiisi.